lauantai 29. lokakuuta 2016

Puserosta mekoksi

Käsityöristeilyltä ostamistani Zelda-langoista piti alunperin tulla uusi Breathing Space pusero (http://www.ravelry.com/patterns/library/breathing-space), mutta kotiin päästyäni selailin netistä muita Veera Välimäen malleja ja kiinnostuinkin Laneway mekosta.(http://www.ravelry.com/patterns/library/laneway-2)
Ja eikun tilaamaan ohje.



Lankahan ei missään tapauksessa riittänyt, joten laitoin lisätilauksen Lankasatamaan.
Mutta kuinka ollakaan jouduin tilaamaan vielä toisenkin lisä erän.Yhteensä lankaa kului yhdeksän ja puoli kerää ennenkuin mekko oli mielestäni riittävän pitkä.
Raitalankana käytin myös risteilyltä ostamani Handun merinovillan.
Neuloin mekon kolmosen puikoilla, sillä en halunnut siitä "lerppua".
Pari viikkoa sitä tilaussukkien teon ohella neuloin ja sain kuin sainkin valmiiksi.



Raidat tein oman mielen mukaan ja pieneksi lisäksi laitoin toiseen sivuun helmaan kolme keltaista nappia.



Itse tykkään tuosta mekosta kovasti ja toivon mukaan se pääsee useinkin käyttöön.
Hieman vaikea oli kuvata peilin kautta itseänsä, jotta saisi edes jonkunlaisen käsityksen siitä päällä.



Kavereiden tilaamia sukkiakin on taas valmistunut.





Ja lisää tulee koko ajan...
Edellisessä postatuksessa kerroin myös risteilyhuivista, joka on nyt myös valmiina.




Palkkatukityöni Janakkalan kunnan palveluksessa päättyi viikko sitten ja nythän on taas aikaa neuloa.Kyllä tuo aika kuluu nopeasti.Menin hommiin jo maaliskuussa ja silloin tuntui lokakuun loppu olevan kaukana.

Nyt hyvää Halloween viikonloppua!

Muistakaahan siirtää kellot talviaikaan!!

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo mekko ja sukat on kanssa kivoja !!! Alkaa itseäni kiinnostaa kanssa tuon mekon neulominen....

    VastaaPoista
  2. Ihania neuleita! Olet tosi tuottelias :)

    VastaaPoista
  3. Mekosta tuli kerrassaan kiva.
    Nyt nauti omasta ajasta, neulomisesta ja joulun valmisteluista.

    VastaaPoista
  4. Hyvännäköinen mekko! Onnea!

    VastaaPoista